Mitä me teemme, mitä ajattelemme, mistä pidämme - siinä näiden sivujen tärkein anti. Käy peremmälle, osallistu ja tule uudestaan, sivut elävät päivittäin.
Torstai 04.03.10 kello 15:01
Populaarikulttuurissa törmää yhä useammin kotikutoiseen estetiikkaan. Tällaiseen kotikutoisuuteen törmää elokuvissa (Be Kind Rewind), musiikkivideoissa (Ok-Go) kuin mainoksissakin (Google). Askartelua ja dominoefektejä. Ilmiö lienee lähtöisin käyttäjäperäisen mediasisällön leviämisestä, joissa idea on pääosissa, eikä toteutuksella varsinaisesti koreilla.
Bändille nimeltä Ok Go täytyy nostaa hattua. Videot ovat monimutkaisia olemalla hyvin yksinkertaisia. Uudessa musiikkivideossa on viety jo monesti nähty dominoefekti hieman astetta pidemmälle. Myös edelliset Ok Go:n videot ovat keräneet netissä miljoonia katselukertoja hyvin yksinkertaisella toteutuksella. Jokin näissä viehättää.
Keskiviikko 20.01.10 kello 10:17
Helsinki–Tallinna-reittiä liikennöivä laivayhtiö Eckerö Line on valinnut uudeksi mainostoimistokumppanikseen mainostoimisto Kingin.
– Tällaiseen yhteistyöhön pääsee harvoin käsiksi, koska laivayhtiöasiakkaita ei ole montaa tässä maassa. Haastajan roolissa toimivan Eckerö Linen viime vuosi oli matkustajamääriltään ennätyksellinen, mikä tuo mukavasti lisähaastetta uudelle yhteistyölle. Kiinnostavaa on myös Eckerö Linen S-ryhmä-yhteistyö, asiakkuusjohtaja Daniel Tuori mainostoimisto Kingistä toteaa.
– Teimme pitkään yhteistyötä edellisen mainostoimistokumppanimme kanssa. Viime vuosi oli meille hyvä ja lähdemme optimistisina tähän vuoteen. Tämä tarkoittaa, että käärimme jälleen hihamme ja teemme paljon töitä haasteellisessa markkinatilanteessa, Eckerö Linen myynti- ja markkinointijohtaja Ida Toikka-Everi sanoo.
Eckerö Linen viime vuosi osoitti, että heidän kaltaiselleen tuotteelle on kysyntää. Nyt Eckerö Line haluaa uudistua ja kertoa entistä selvemmin kuluttajille, miksi valita laajasta tarjonnasta heidän suomalainen vaihtoehtonsa.
– Eckerö Line on suomalainen yhtiö, jonka konsepti on suomalaisille luotu. M/s Nordlandialla matkan Tallinnaan voi tehdä mukavasti hyvästä ruuasta ja viihteestä nauttien, Ida Toikka-Everi kertoo.
Mainostoimisto Kingin copywriter Timo Koskinen listaa Eckerö Linen yhdeksi eduksi myös kiireettömän ja rennon reittimatkan.
– Ja jo termit päiväristeily tai tangosunnuntai kaikessa leppoisuudessaan ovat vastaan panemattoman valloittavia, Timo Koskinen lisää.
Lisätiedot:
Daniel Tuori
Toimitusjohtaja/Partner
Mainostoimisto KING
puh. 050 310 0731
daniel.tuori@king.fi
Ida Toikka-Everi
Myynti- ja markkinointijohtaja
Eckerö Line
Puh. 0400 422 391
ida.toikka-everi@eckeroline.fi
Perjantai 04.12.09 kello 12:10
-Mitään ei ole viety, kala on tuotu. Näin toteaa Antti Virmavirran esittämä Posse-hahmo samannimisessä elokuvassa, joka on tästä päivästä alkaen katsottavissa Soneran verkkosivulla. www.sonera.fi/posse-elokuva/
Miten markkinoida nopean internetyhteyden etuja paremmin, kuin demoamalla sitä elokuvan keinoin? Idea Kari Hotakaisen käsikirjoittamaan ja Aleksi Salmenperän ohjaamaan lyhytelokuvaan hahmottui syyskuun puolivälissä, itse elokuva valmistui marraskuun lopussa. Muista kaupallisista tarpeista syntyneistä elokuvista poiketen Possessa ei ole lainkaan tuotesijoittelua eikä siinä edes viitata Soneran laitteisiin tai palveluihin.
Posse-elokuva on osa Sonera Laajakaistan Viihdy kotona -kampanjaa, joka alkoi jo marraskuun alussa. Juuri faceliftattua Sonera laitekauppaa mainostettiin monimediakampanjalla, jota tähdittämään valittiin spiikkerinä tunnettu Pasi Ruohonen. Vaikka Pasilla on sivurooli Posse-elokuvassa, hän käytti sosiaalista mediaa hyväkseen. Pasilla on oma YouTube-kanava, facebook-ryhmä ja blogi.
Itse elokuvaa markkinoidaan kuten elokuvaa; Finnkinon näytöksissä, luokitelluissa elokuva-ilmoituksissa ja leffatrailerilla televisiossa ja netissä.
Kiitokset yhteistyöstä ystävillemme Sonerassa, Mjölkissä ja Forwardissa!
Selkänoja vaan taaksepäin, puhelin hetkeksi kiinni ja osoitteeksi www.sonera.fi/posse-elokuva
Maanantai 23.11.09 kello 13:09
Check out our latest campaign for Sofia bank from Ads of the World. Congrats to the visual folks involved with this one!
Perjantai 20.11.09 kello 10:15
Suuret kiitokset ja kumarrukset myös Paperjamille loistavasta työstä! Tiimi ja case-filmi löytyy scrollaamalla alaspäin blogilistaa.
Torstai 19.11.09 kello 8:46
Social networks have always been existing, naturally also before the digital era. They were shaped by our friends, families, neighbours, sports clubs and so on. Word of mouth, the recommendation by a member of our social networks, has as well been existing, and was always the most respected and trusted way of communication. So what has changed, then?
The first thing which changed was technology. The paradigm shift we are experiencing right now is enabled by technology. But the dynamics and the dimension the shift reached is cultural. This is how it goes:
Our social networks have started to be digitalized recently, and the process gets faster and deeper every day with an ever growing amount and speed. I am talking about the large number of social platforms and the trend to get everything, anytime. Real time.
The digitalization of our social networks has turned them into a media. Or to be precise: They have always been a media. One to one. But now they are the new mass media. Many to many. From now on everything has to be true and real. That’s why the shift is a great thing for humanity. It’s hard for brands. But they will learn and evolve. Some on the hard way.
In a nutshell:
The digitalization of our social networks has transformed them in the most powerful mass media. The other thing to remember: Everything is a media. Everything communicates. In this context I can also recommend some classics from Marshall McLuhan, although its heavy stuff.
Kaikki
Kaikki
Kaikki