Mitä me teemme, mitä ajattelemme, mistä pidämme - siinä näiden sivujen tärkein anti. Käy peremmälle, osallistu ja tule uudestaan, sivut elävät päivittäin.
Keskiviikko 20.01.10 kello 10:17
Helsinki–Tallinna-reittiä liikennöivä laivayhtiö Eckerö Line on valinnut uudeksi mainostoimistokumppanikseen mainostoimisto Kingin.
– Tällaiseen yhteistyöhön pääsee harvoin käsiksi, koska laivayhtiöasiakkaita ei ole montaa tässä maassa. Haastajan roolissa toimivan Eckerö Linen viime vuosi oli matkustajamääriltään ennätyksellinen, mikä tuo mukavasti lisähaastetta uudelle yhteistyölle. Kiinnostavaa on myös Eckerö Linen S-ryhmä-yhteistyö, asiakkuusjohtaja Daniel Tuori mainostoimisto Kingistä toteaa.
– Teimme pitkään yhteistyötä edellisen mainostoimistokumppanimme kanssa. Viime vuosi oli meille hyvä ja lähdemme optimistisina tähän vuoteen. Tämä tarkoittaa, että käärimme jälleen hihamme ja teemme paljon töitä haasteellisessa markkinatilanteessa, Eckerö Linen myynti- ja markkinointijohtaja Ida Toikka-Everi sanoo.
Eckerö Linen viime vuosi osoitti, että heidän kaltaiselleen tuotteelle on kysyntää. Nyt Eckerö Line haluaa uudistua ja kertoa entistä selvemmin kuluttajille, miksi valita laajasta tarjonnasta heidän suomalainen vaihtoehtonsa.
– Eckerö Line on suomalainen yhtiö, jonka konsepti on suomalaisille luotu. M/s Nordlandialla matkan Tallinnaan voi tehdä mukavasti hyvästä ruuasta ja viihteestä nauttien, Ida Toikka-Everi kertoo.
Mainostoimisto Kingin copywriter Timo Koskinen listaa Eckerö Linen yhdeksi eduksi myös kiireettömän ja rennon reittimatkan.
– Ja jo termit päiväristeily tai tangosunnuntai kaikessa leppoisuudessaan ovat vastaan panemattoman valloittavia, Timo Koskinen lisää.
Lisätiedot:
Daniel Tuori
Toimitusjohtaja/Partner
Mainostoimisto KING
puh. 050 310 0731
daniel.tuori@king.fi
Ida Toikka-Everi
Myynti- ja markkinointijohtaja
Eckerö Line
Puh. 0400 422 391
ida.toikka-everi@eckeroline.fi
Tiistai 02.06.09 kello 16:25
LEHDISTÖTIEDOTE
Julkaisuvapaa ke 3.6.2009 klo 12.00.
Mainostoimisto Kingin toimitusjohtaja vaihtuu. Jukka Kohonen lopettaa ja tilalle on nimitetty KTM Daniel Tuori. Näkemyserot Kohosen ja Kingin hallituksen välillä johtivat sopimuksen päättämiseen. Samalla Sami Huiko nimitettiin suunnittelujohtajaksi.
Dualistisessa johtamismallissa on samankaltaisuutta Ruotsin Kingin malliin. Kuten Kingin tunnusvaakunasta löytyvät pöllö ja pensseli, nyt myös johtamisesta löytyvät vastuutukset näkemykselle ja luovuudelle.
Toimitusjohtajan vaihtuminen ei liity kiristyneeseen taloudelliseen ympäristöön. King kasvoi vuonna 2008 yli 11 prosenttia ja teki 15 prosenttia voittoa ennen veroja.
- Myös alkuvuosi on ollut kohtuu hyvä, olemme rekrytoineet lisää henkilökuntaa ja saaneet uusia asiakkaita mm. Kiinteistömaailman, Sofia-pankin sekä kaksi verkkoliiketoimintaan keskittynyttä yritystä, toteaa Daniel Tuori.
- Kokonaisvaltainen suunnittelu yhdessä asiakkaan kanssa on ollut Kingin menestyksen perusta ja sillä tiellä jatkamme, korostaa Sami Huiko. Nyt kasvavimpana alueina ovat online-strategiat ja -suunnittelu.
Lisätietoa:
Daniel Tuori, 050 31 007 31
Sami Huiko, 050 40 418 00
Lataa tiedote Word-tiedostona tästä. Tiedotteessa käytetyt kuvat voit ladata puolestaan tästä.
Mainostoimisto King perustettiin vuonna 2004. Toimisto työllistää 30 henkeä. Vuonna 2008 myyntikate oli 4 milj. euroa. Toimiston asiakkaita ovat mm. Sonera, Hartwall, Lambi, BMW, Itäkeskus ja Nokian Renkaat. Kingin toiminnan lähtökohtana ovat näkemyksen ja luovuuden liitto sekä asiakkaan menestys.
KINGIN PÖLLÖ JA PENSSELI
Kingin toiminnan lähtökohtana ovat näkemyksen ja luovuuden liitto sekä asiakkaan menestys.
Brandistrategiasta johdettu luova toteutus on koko toimintamme ydin. King on toimisto asiakkaalle, joka haluaa rakentaa brandistaan strategisen menestystekijän ja todellisen kilpailuedun.
Ilman selkeää näkemystä ei voi syntyä toimivaa toteutusta. Asiakkaalle tehdyn työn tulee ajaa aina ja vain asiakkaan etuja ja tavoitteita.
MIHIN ME KINGISSÄ USKOMME?
Ammattitaitoon ja kovaan työhön. Työmme perustuu asiakkaamme busineksen tuntemiseen ja asiakkaamme asiakkaan ymmärtämiseen. Uskomme avoimeen asiakastyöhön ja arvostamme asiakkaamme omaa ammattitaitoa. Round Table on paikka ja prosessi, jossa ammattilaiset kohtaavat.
Vastuuntuntoon. Meillä on ammattilaisen vastuu työstä, jota teemme ja suosituksista, joita annamme.
Menestykseen. Mainostoimiston tehtävä on auttaa asiakasta menestymään. Toimiston menestys on aina ja vain seurausta tämän tehtävän onnistuneesta toteuttamisesta.
Ihmisiin. Luomme ilmapiiri, joka rohkaisee ja inspiroi luovuuteen ja innovatiivisuuteen. Rakennamme tiimejä, joihin kuuluvat hyötyvät toistensa lahjakkuudesta.
Ideaan. Uskomme vahvaan, kiteytettyyn, ymmärrettävään, toimivaan ideaan. Se on myös oman toimistomme kuningasajatus.
Tiistai 21.04.09 kello 9:27
Sofia-pankki on Seppo Sairasen (ex-FIM) kumppaneineen perustama pankki, joka keskittyy sijoittamisesta kiinnostuneisiin suomalaisiin. Aika rohkea veto perustaa pankki keväällä 2009. Mutta toisaalta, onhan tämä aika uhkien lisäksi myös täynnä mahdollisuuksia. Talouden kuoppa saavutetaan jossain vaiheessa ja eiköhän ammattiapua tarvita nimenomaan laskevilla markkinoilla. Sitä Sofia tarjosi helmikuussa maksamalla Suomen korkeinta talletuskorkoa. Sofian yksi iso kilpailuetu on se, että sillä ei ole omia tuotteita. Se ei siis ole leipomo vaan pullakauppa. Asiakkaille se merkitsee puolueetonta neuvonantoa. Siksi sofialaiset sotahuudossaan lupaavat rakentaa intohimoisesti asiakkaiden menestystä. Kyllä se omakin menestys sitten siitä seuraa. Sanovat myös, että näkemys muuttaa maailmaa. Mukava tehdä töitä sellaisten ihmisten kanssa jotka uskovat väkevästi tulevaisuuteen ja vieläpä näyttävät sen näin konkreettisesti.
Perjantai 14.11.08 kello 16:32
Markkinoijalle olisi eduksi, jos mainostoimistot ja muut markkinointiviestinnän palvelutoimistot profiloituisivat nykyistä paremmin. Ei pelkästään imagomielessä vaan toiminnallisesti, erikoistuisivat johonkin alueeseen ja syventäisivät osaamistaan siinä. Esimerkiksi nyt miltei kaikki jakelutiemarkkinointia liputtavat toimistot tekevät myös mediamainontaa. Graafiset toimistot samoin. Edelleen muotoilutoimistot haluavat myös tehdä 2-ulotteista suunnittelua, esim. muotoilemiinsa pakkauksiin etiketit.
Mainonnassa kunnostautunut toimisto päättää yliyön muuttua myös strategiaosaajaksi. Tai webbivelhoksi. Eräs myymälämarkkinointiin erikoistunut toimisto taannoin nautti kiistatonta arvostusta hylly&esillepanopuolella ja pian saimme kuulla, että kyllä he mainoksiakin haluavat tehdä. Näin toimisto muuttui verkostokumppanista kilpailijaksi ainakin oman toimistoni kannalta. Nykyinen markkinointiviestinnän paletti on niin laaja, etteivät samat henkilöt tai edes toimistot pysty uskottavaan ja syvään osaamiseen kaikessa suunnittelussa, saati toteutuksessa. Siksi Suomen kokoisessa maassa olisi viisainta verkottua toimistojen kesken, erikoistua omille alueille, kehittyä jopa kansainvälisesti merkittäväksi. Eikä erikoistumisen tarvitse tarkoittaa vain välineisiin erikoistumista kuten design, jakelutie tai digitaaliset mediat. Voisi erikoistua myös prosessin eri vaiheiden virtuoosiksi. Vaikkapa strategiseen markkinointiviestinnän suunnitteluun, jonka kysyntä vaikuttaa kasvavan muuta enemmän.
Näin tuntuu olevan myös Ruotsissa, sisartoimistomme havaintojen mukaan. Tai keskittyä markkinointiviestinnän konseptitoimistoksi, isojen kestävien ideoiden suunnittelijaksi, joka monen konkarin mielestä on haastavin kuninkuuslaji. Tai sitten ottaa liikkuva kuva ykkösfokukseen. Tai hallita joko nuoriso- tai ikääntyvät kohderyhmät muita paremmin. Tai olla tehokas herättämään keskustelua. Tai olla Suomen paras toimisto Venäjän valtaville markkinoille. B-to-B spesialisteja jo muutama onkin. Moni markkinoija tarvitsee myös one-stop-shopiksi erikoistuneen kumppanin, joka voi ydinosaamisensa lisäksi koordinoida isojakin kokonaisuuksia verkottumalla ulkopuolelle.
Jos kaikki yrittävät olla kymmenottelijoita, ei kukaan saa maailmanmestaruutta yhdessäkään lajissa. Suomalaiset markkinoijat fokusoivat etenkin kansainvälistyessään kapeille alueille. Suomalaisilta toimistolta tarvitaan samaa uskallusta kaventaa fokusta, muuten asiakkaat hakevat kumppanit maailmalta.
Kaikki
Kaikki
Kaikki